Avainsana: olga2021
-

Kiitos äänestäjilleni!
KIITOS minua äänestäneille ja kampanjassani auttaneille! Erityisesti kiitos puolisolleni ja perheelleni kärsivällisyydestä, ruokahuollosta, lastenhoitoavusta ja kampanjakiukkujen sietämisestä! Elokuussa alkaa työ vihreässä valtuustoryhmässä varavaltuutetuna. Voit olla varma, että teen kaikkeni hyvinvoivan Vantaan puolesta! Yhdessä vihreän valtuustoryhmän kanssa teemme määrätietoisesti kestävää ilmastopolitiikkaa, huolehdimme hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisesta, luonnon monimuotoisuuden säilymisestä ja saavutettavasta lähiluonnosta. Teemme töitä sen eteen, että jokainen…
-

Loppurutistettu on.
Tässä sitä ollaan. Viimeiset pari sataa esitettä luukutettu Askistoon. Pieni sateen ripottelu ei haitannut (kun jokin vaisto oli saanut laittamaan sadetakin päälle lähtiessä). Parasta oli pitkä ja syvällinen keskustelu vanhemman askistolaisen kanssa. Koronakriisistäkin selvitään, kuten muistakin. Elämä on arvokasta, se alkaa ja päättyy joskus. Kotimatkalla Petikon kohdalla joutsenpariskunta lensi pellon yllä, kesä on nyt kauneimmillaan.…
-

Kesäkeitaalla
Tänään oltiin Vetokannaksella. Tunnelma oli leppoista ja ihmiset olivat selvästi kesäfiiliksissä. Kyllä olisi Tikkurilaankin kiva saada kesäkeidas! Kävin myös kävelyllä ja rentoutumassa kampanjoinnin lomassa kauniissa jokiympäristössä. Vetokannaksella vesi oli yllättävän lämmintä, kun sinne pulahti kampanjoinnin jälkeen. Kiitos Vihreälle porukalle parhaasta seurasta! Paikalla Tuire Kaimio, Mirva Pajanne, Tytti Villanen, Johanna Lätti, Petra Miessmer ja Max Mannola.
-

Minulle Vihreät on toivon puolue.
Ihminen ilman haaveita, ilman toivoa tulevaisuudesta, on vain harmaa varjo. Minulle Vihreät on toivon puolue. Meillä on vahva visio siitä, millaista maailmaa ja millaista Vantaata olemme rakentamassa. Meidän maailmamme on täynnä värejä ja niiden kaikkia sävyjä! Ihmisenkin hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on huolehtia, että luonto säilyy elinvoimaisena ja monimuotoisena. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta voidaan hidastaa. Monet asiat,…
-

Tule juttelemaan!
Tänään Tikkurilassa Vihreiden kontilla kampanjoimassa. Ihanaa, kun vihdoin saa kertoa missä on tavattavissa! Olen lähipäivinä tavattavissa pe 4.6. Martinlaakso 7:30-9 la 5.6. Kuusijärvi 13-15 Tikkurila 16:30-18 su 6.6. Vetokannas 11-14 ma 7.6. Korso 12-13:30 Koivukylä 14-15 Ylästö 16-17 Kartanonkoski 17-18 Tule juttelemaan, kuulisin mielelläni kuulumisiasi sekä toiveitasi kuntapoliitikolle. Muistetaan kuitenkin käsien pesu, käsidesi, turvavälit, maskit…
-

Koko Vantaan ehdokas
Viikonlopun katukampanjointia! Tahdon olla Koko Vantaan ehdokas, vaikka täällä Länsi-Vantaalla asustelenkin ja tunnen (tietysti) oman asuinalueeni parhaiten. Valtuustossa tehdään kuitenkin kaikkia vantaalaisia koskevia päätöksiä ja kokonaisuutta pitää pystyä arvioimaan eri alueet huomioiden. Lauantaina kampanjoitiin Kivistön asemalla. Tänään Lammaslammella, Hakunilassa ja vielä iltalenkillä Jokiuoman puistossa. Ensi viikolla saa toivottavasti kertoa etukäteen, minne aikoo mennä. Kiitos…
-

Arvostan kysymyksiä ja ehdotuksia!
Katukampanjointi on vähitellen alkamassa ja tänään valmistui tällainen pikkukaveri katseita keräämään. Moni ihminen on tullut kadulla jo kertomaan aikovansa äänestää minua tai harkitsevansa äänestämistäni. Moni on myös ottanut yhteyttä muuten. Arvostan kaikkia kysymyksiä ja ehdotuksia. Niin saan uusia näkökulmia ja ajatuksia asioista, mitkä ovat äänestäjilleni tärkeitä ja pystyn paremmin ottamaan ne huomioon poliitikkona.
-

Vantaan Vihreiden naisten ehdokkaat
Älykkäät, osaavat, asiantuntevat ja aikaansaavat ehdokkaamme yhdessä kuvassa! Äänestä kuntavaaleissa! Ennakkoäänestys: 26.5.2021-8.6.2021 Vaalipäivä 13.6.2021 Tutustu tarkemmin Vantaan Vihreiden Naisten ehdokkaisiin: https://www.vihreatnaiset.fi/…/kuntavaa…/ehdokkaat-2021/
-

Vantaan tieteen ja teknologian Vihreiden ehdokkaat
Tässäkin seurassa on hyvä olla ehdokkaana. Jos etsit hyvää ehdokasta, mutta minun profiilini ei nappaa niin äänestä vaikka Mikko Viiloa. Mikko Viilo on tehnyt hurjan hienoa työtä Watin puheenjohtajana, omaksunut nopeasti valtavan määrän tietoa yhdistystoiminnasta ja politiikasta sekä tehnyt kattavaa taustatyötä itselleen tärkeistä teemoista. Ominaisuuksia, joita itse arvostan valtuutetulla.
-
Maahan muuttaneiden naisten töihin pääsyä voidaan tukea
Vantaan Sanomat (12.5.21) julkaisi kirjoitukseni maahanluuttajataustaisten naisten työllisyydestä. Vantaalla on käynnissä monia naisten kotoutumista ja työllistymistä tukevia hankkeita, mutta kaikki halukkat eivät mahdu mukaan ryhmiin eikä tieto hankkeista aina tavoita. Maahanmuuttajanaisten työllisyyden nostamisessa on paljon potentiaalia niin kotoutumisen, köyhyyden torjumisen kuin kestävyysvajeen kannalta!
