Sosiaali- terveys- ja pelastuspalveluiden järjestäminen siirtyi hyvinvointialueille 1.1.2023. Ammattilaiseen on saanut yhteyden vuoden vaihteen jälkeen yhtä helposti tai vaikeasti kuin aiemminkin, palvelut ovat jatkuneet saumattomasti. Siirtymä on siis toteutunut turvallisesti, palvelujärjestelmä on kokonaisuudessaan kestänyt hyvin. Työntekijöiden ensimmäinen palkanmaksu on myös onnistunut, vaikkakin yksittäisten palkanosien oikein laskemisessa saattaakin vielä kestää. Vaikka perustyö jatkuu hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen ennallaan, on organisaation muuttuminen ollut henkilökunnalle suuri ponnistus ja vaatinut venymistä. Kiitos koko Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen työtekijöille, että olette jaksaneet tähän asti!
Marinin hallituksen hyvinvointialueuudistus on pelkistetty ja vaatii jatkokehittelyä seuraavien hallitusten aikana. Lainsäädäntöä ja ministeriön ohjeistuksia on vuoden aikana jatkuvasti tarkistettu. Vuoropuhelu alueiden kanssa jatkuu muun muassa hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisessa ja yhdenvertaisten palveluiden tuotannossa. Suuri osa käytännön työstä palveluiden parantamisessa, saatavuuden ja saavutettavuuden lisäämisessä ja oikeudenmukaisessa sekä kestävässä järjestämisessä tehdään kuitenkin hyvinvointialueilla.
Seuraavat 3 vuotta ovat hyvinvointialueille rohkean uudistamisen aikaa! Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen strategia linjaa painopisteitä: vahvistamme hyvinvointia ja turvallisuutta, parannamme palveluita, arvostamme henkilöstöämme, toimimme yhdessä ja huolehdimme kestävästä taloudesta. Jo tämän vuoden aikana tavoitteena on, että Vantaan ja Keravan asukkaan pääsevät palveluihin nopeammin ja hyvinvointialueen vetovoima työnantajana on parantunut huomattavasti. Kaupungeilta perittyjä toimimattomia vanhoja kaavoja ei pidä toistaa, vaan siirtyminen hyvinvointialueelle antaa mahdollisuuden katkaista polkuriippuvuutta ja luoda aidosti uutta.
Toimintakulttuurissa oleellista on, miten asukkaat ja ammattilaiset pääsevät osallistumaan palveluiden suunnitteluun. Osallisuuden kannalta on aivan eri asia järjestää infotilaisuus, jossa tietoa ”kaadetaan ylähäältä alaspäin” tai järjestää työpaja, jossa keskustellen kehitetään yhdessä. Toki infotilaisuuksillakin on paikkansa järjestelmässä. Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla on valtakunnallisesti työvoimapulaa. Näen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle mahdollisena etuna joustavuuden työnantajana. Miten työ voidaan räätälöidä ammattilaisen yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Minkälaisia urapolkuja meille luodaan, miten ajankäyttö järjestetään mahdollistaen perustyön tekeminen laadukkaasti, varataanko riittävästi aikaa itsen ja työyhteisön kehitystyöhön ja miten omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tuodaan osaksi myös työpäivää esimerkiksi taukoliikunnan kautta.
Olemmeko riittävän rohkeita tekemään asioita eri tavalla kuin ennen?