Puhe puoluekokouksessa 11.9.21

kirjoittaja

in ,
Käytin puoluekokouksessa puheenvuoron siitä, miten terveyden edistäminen ja ilmastonmuutoksen torjunnan keinot tukevat toisiaan lihavuuden ehkäisyn ja hoidon osalta. Tässä on puheeni pidempi versio toimenpide-ehdotuksineen.
Hyvä puoluekokousväki! Puheeni aihe on monelle meistä herkkä, henkilökohtainen. Lihavuus on suuri kansanterveydellinen ongelma. Sen hyvällä hoidolla ja ennaltaehkäisyllä on merkittävä osa ilmastokriisin ratkaisussa. Suomessa on noin 2.5 miljoonaa ylipainoista ja 800 000 lihavaa aikuista. Myös viidesosa eli noin 200 000 lasta on ylipainoisia. Lihavuus lisää riskiä sairastua satoihin sairauksiin, se vaikuttaa myös psyykkiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen hyvinvointiimme.
Lihavuuden on arvioitu aiheuttavan jopa 700 megatonnin hiilidioksidiekvivalentin verran ylimääräisiä päästöjä. Merkittävä osa tästä on metabolista hävikkiä, eli yksinkertaisesti sitä, että syömme yli omien tarpeiden. Kun ruokaa on tarjolla runsaasti, ihmisellä on taipumus syödä suurempia määriä.
Ymmärrämme nykyään, miten moniulotteinen kokonaisuus painonhallinta ja painonsäätely on. Myötätuntoinen suhtautuminen omaan kehoon lisääntyy, mutta lihavien ja ylipainoisten syyllistäminen omasta painostaan on edelleen yleistä. Väestön lihomisen taustalla on ennen kaikkea elinympäristön ja elintapojen muuttuminen lihomista edistäviksi. Ruokaympäristömme on nopeasti runsastunut ja epäterveellisten elintarvikkeiden tarjonta on lisääntynyt. Perinnöllisten syiden ja lapsuudessa opittujen tapojen vuoksi kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hallita painoaan.
Meidän on korjattava ruokaympäristömme terveyttä tukevaksi poliittisen sääntelyn ja ohjauksen kautta. Konkreettisia ja vaikuttavia tapoja ovat mm. seuraavat:
– Terveysperusteista verotusta tulee laajentaa, alkuna tässä voi olla sokerivero.
– Epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille on rajoitettava ja kouluissa on lopetettava niiden tarjonta.
– Epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia pitää säädellä ja esimerkiksi kaksi yhden hinnalla -tarjoukset pitää kieltää.
– Elintarvikepakkausten ravintomerkinnöissä pitää ilmaista selkeämmin niiden terveellisyys ja lihottavuus.
– SOTE-uudistuksen yhteydessä on huolehdittava lihavuuden hoidon hyvästä saatavuudesta ja korkeasta tasosta hyvinvointialueilla. Tässä avainasemassa ovat moniammatillisten hoito- ohjelmien ja hoitoketjujen luominen sekä henkilökunnan jatkuva koulutus.
Hyvät kuulijat, nämä toimet ovat terveyspolitiikan lisäksi vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa.
Lähteet ja lisätietoa: tervepaino.fi, lihavuuslaakarit.fi, lihavuuden käypä hoito-suositus (https://www.kaypahoito.fi/hoi50124) The Environmental Foodprint of Obesity, Magkos et al (https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31858737/)