Mokublogi – Lapsista ja nuorista

kirjoittaja

in

Lapsista ja nuorista

Lasten ja nuorten oireilu on ollut esillä tänä syksynä niin koulukiusaamisia kuin nuorisorikollisuutta
koskevien uutisten kautta. Vaikka lasten ja nuorten hyvinvointi on lisääntynyt ja nuorten tekemien rikosten määrä on jo pitkään vähentynyt, osalla ongelmat kertyvät ja pahoinvointi näkyy myös käytöksen kautta. Kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi joutuneille lapsille, nuorille sekä heidän perheilleen tulee tarjota tukea. Tärkeintä on, että kiusaamiselta ei suljeta silmiä ja väkivaltaan puututaan välittömästi. Vantaalla koulujen oppilashuollon, opiskelijaterveydenhuollon ja Nuortenkeskus Nupin kautta voidaan auttaa niin kiusattuja kuin väkivallan uhreja samalla kun tehdään kiusaamista ja väkivaltaa ehkäisevää työtä auttamalla myös huonoille poluille ajautuneita nuoria. Pahoinvoinnin syyt ovat monitekijäisiä ja sen vuoksi ennaltaehkäisevä työ vaatii onnistuakseen moniammatillista yhteistyötä. Vantaallakin on keväällä käynnistynyt Ankkuritoiminta, joka kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta ehkäisyyn. Ankkuritiimiin kuuluu asiantuntijoita poliisista, sosiaalitoimesta, terveystoimesta sekä nuorisotoimesta.

Mokussa seuraamme jatkuvasti maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten
hyvinvointia niin Vantaalla kuin valtakunnallisestikin. Inhimillinen ja kestävä keino vähentää
nuorisorikollisuutta on muuttaa asenneilmapiiriä siten, että jokainen nuori näkisi itsellään mielekkään tulevaisuuden osana yhteiskuntaa. Maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla keinoja tähän on tiedossa runsaasti. Tulee parantaa perheiden kotoutumista, opettaa etenkin maahanmuuttajaäideille suomen kieltä ja yhteiskuntarakennetta. Päiväkodissa ja koulussa pitää panostaa suomen kielen oppimiseen. Pakolaistaustaisten nuorten traumatausta tulee huomioida oppimisen ja integroitumisen haasteena ja mielenterveyspalvelut tulee olla helposti tavoitettavissa. Kulttuurisensitiivisyyttä tulee kaikissa kunnan palveluissa parantaa ja maahanmuuttajataustaisten nuorten vahvuudet tulee tunnistaa ja kannustaa nuoria tavoittelemaan rohkeasti unelmiaan.
Yksilöiden ja ryhmien eroja korostava lähestymistapa puolestaan pahentaa nuorten ongelmia. Yhden etnisen ryhmän leimaaminen esimerkiksi nuorten ongelmakäyttäytymisen syyksi ei ainoastaan heikennä tämän ryhmän hyvinvointia, vaan vaarantaa kaikkien syrjäytyneiden ja pahoinvoivien nuorten auttamisen. Tietty uskonto ei myöskään tarkoita kategorisesti rikollista käyttäytymistä. Maahanmuuton rajoittaminen ei ratkaise koulukiusaamista tai nuorten syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Vantaa on monikulttuurinen kunta ja jokainen lapsi on meille tärkeä, arvokas ja ihana. Pidetään yhdessä lapsistamme huolta!

Mokublogissa raportoin Vantaan monikulttuurisuusasiainneuvottelukunnan kokouksista. Ks. aiemmat kirjoitukseni
Mikä ihmeen Moku? ja Lähisuhdeväkivallasta
Julkaistu Olgan fb-sivulla 15.11.2020